24.8.2000

Vaatimukset Helsingin käräjäoikeudessa

Virallisen syyttäjän Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan puheenjohtajaa ja pääjohtajaa A:ta vastaan ajamaan syytteeseen yhtyen B ja hänen myötäpuolensa kertoivat, että Kansallis-Osake-Pankin osakeanti oli julkistettu 19.10.1994 ja toteutettu 14.11. - 16.12.1994. B ja hänen myötäpuolensa olivat osallistuneet antiin merkiten pankin osakkeita. Merkintätoimeksiantoja tai merkintöjä oli 14.11.1994 mennessä ollut pankin suurilta osakkeenomistajilta ja suuryrityksiltä alle 250 miljoonan markan arvosta.

B ja hänen myötäpuolensa lausuivat, että A oli 19.10. - 16.12.1994 pääjohtajana ja johtokunnan puheenjohtajana toimiessaan tahallaan

1) markkinoinut arvopapereita antamalla totuudenvastaisia tai ainakin harhaanjohtavia tietoja, joiden mukaan eräät suurosakkeenomistajat olisivat jo ennen annin alkamista sitoutuneet merkitsemään yli puolet annista eli yli miljardi markkaa, vaikka näin ei ollut tapahtunut, ja

2) hankkinut arvopapereita menetellen sopimattomasti ja hyvän tavan vastaisesti siten, että pankki oli 14.11.1994 muuttanut piensijoittajien merkintätoimeksiantoja noin 900 miljoonan markan arvosta merkinnöiksi, vaikka suursijoittajat olivat, toisin kuin markkinoinnissa oli ilmoitettu, antaneet merkintätoimeksiantoja tai merkintöjä vain 236 miljoonan markan arvosta, eikä minkäänlaisia sitoumuksia lisämerkinnöistä ollut.

Perustellessaan oikeuttaan vaatia kyseisistä teoista rangaistusta B myötäpuolineen lausui, että arvopaperimarkkinalain rangaistussäännöksillä suojattava oikeus ei rajoittunut yksinomaan yleiseen etuun. Markkinat muodostuivat luonnollisista henkilöistä tai oikeushenkilöistä, joille arvopapereita markkinoitiin. Arvopaperimarkkinalain vastainen markkinointi synnytti todellisen riskin siitä, että markkinoinnin kohteena oleva henkilö erehtyi sijoituspäätöksen kannalta olennaisesta seikasta. Virheellinen markkinointi vaaransi siten markkinoinnin kohteena olevien henkilöiden yksityisen edun ja asianomistajiksi ilmoittautuneet olivat kaikki loukatun oikeushyvän haltijoita. Lisäksi B myötäpuolineen ilmoitti panneensa pankkia vastaan vireille erillisen vahingonkorvauskanteen sekä varaavansa lisäksi oikeuden vaatia A:ltä vahingonkorvausta nyt kysymyksessä olevassa rikosjutussa A:n rikollisen menettelyn perusteella.

Näillä perusteilla B ja hänen myötäpuolensa vaativat A:lle rangaistusta arvopaperimarkkinalain 2 luvun 1 §:n, 4 luvun 1 §:n ja 4 §:n 2 ja 3 momentin sekä 8 luvun 2 §:n 1) kohdan nojalla arvopaperimarkkinarikoksesta.

Vastaus

A lausui, ettei B:llä ja tämän myötäpuolilla ollut esittämillään perusteilla asianomistajan asemaa eikä niin muodoin oikeutta esittää rangaistusvaatimuksia, ja vaati, että ne jätetään tutkimatta.

Käräjäoikeuden päätös 27.11.1996

Käräjäoikeus lausui, että syytteessä tarkoitetut arvopaperimarkkinarikokset ja -rikkomukset kohdistuivat laajaan, tarkasti määrittämättömään yleisöön ja rikkoivat yleistä luottamusta arvopaperimarkkinoita ja niiden toimivuutta kohtaan.

Oikeuskäytännön mukaan asianomistajana pidettiin sitä, joka oli rikoksen kautta ensikädessä loukatun oikeushyvän haltija ja sitä, jolle välittömästi rikoksen kautta oli syntynyt yksityinen, oikeudellinen vaade.

Käräjäoikeus katsoi, että syytteessä mainitut rikokset eivät olleet ensikädessä loukanneet asianomistajiksi ilmoittautuneiden oikeushyvää eikä näille ollut rikosten kautta syntynyt välittömästi yksityistä, oikeudellista vaadetta. Tämän vuoksi käräjäoikeus jätti B:n myötäpuolineen esittämät rangaistusvaatimukset tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Paula Rautio ja Eija Iivonen (eri mieltä) sekä lautamiehet Hietanen, Kirjanen ja Korkala.

Eri mieltä olleen käräjätuomari Iivosen lausunto: Syytteen kohdassa 2 kuvatussa teossa asianomistajia olivat siinä tarkoitetut piensijoittajat, koska väitetyllä rikoksella oli välittömästi loukattu oikeushyvää, jonka haltijoita he olivat. Tältä osin B:llä ja hänen myötäpuolillaan oli oikeus käyttää asiassa asianomistajan puhevaltaa. Kohdan 1 osalta ei syytteessä tarkoitetulla rikoksella ollut asianomistajaa, koska se kohdistui laajaan tarkasti määrittämättömään yleisöön ja yleiseen luottamukseen arvopaperimarkkinoita kohtaan. Kukaan yksittäinen henkilö ei ollut sen kautta välittömästi loukatun oikeushyvän haltija eikä sen perusteella ollut kenellekään syntynyt yksityistä, oikeudellista vaadetta. Tältä osin Iivonen jätti B:n myötäpuolineen esittämät vaatimukset tutkimatta.

Helsingin hovioikeuden päätös 18.8.1998

B myötäpuolineen valitti hovioikeuteen ja vaati vahvistettavaksi, että valittajat olivat asianomistajan asemassa. Hovioikeuden oli sen vuoksi joko otettava rangaistusvaatimukset välittömästi tutkittavakseen tai palautettava asia käräjäoikeuteen. Valittajat lausuivat, että heille oli syytteessä kuvattujen rikosten johdosta syntynyt yksityinen oikeudellinen vaade.

Hovioikeus lausui, että arvopaperimarkkinalaissa ei ollut säännelty kysymystä siitä, ketä mahdollisesti oli pidettävä lain 8 luvun 2 ja 3 §:n tarkoittamien rikosten asianomistajana. Asianomistajapiiriä koskevat säännökset olivat yleensäkin lainsäädännössä harvinaisia. Sitä vastoin oikeuskirjallisuudessa oli lukuisia asianomistajamääritelmiä. Vallitsevan oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä esiintyvän tulkintalinjan mukaan asianomistaja oli 1) se, joka oli rikoksen kautta välittömästi loukatun oikeushyvän haltija, 2) se, jolle rikoksen johdosta oli syntynyt yksityinen oikeudellinen vaade, sekä 3) se, jonka oikeuspiiriä tapahtunut politiarikkomus välittömästi vaaransi.

Arvopaperimarkkinalain rangaistussäännösten tarkoituksena oli suojata arvopaperimarkkinoiden luotettavuutta ja toimivuutta niin sanottuna yleisenä etuna. Lain säännöksellä saattoi kuitenkin olla useita suojeltavia oikeushyviä. Kysymyksessä olevilla rangaistussäännöksillä suojattavan intressin ei ollut katsottava rajoittuvan yksinomaan julkiseen etuun. Arvopaperimarkkinalain vastaiseen markkinointiin liittyi riski, että yksityiset sijoittajat ja yritykset erehtyivät sijoituspäätöksen kannalta olennaisista seikoista ja toimivat erehdyksen seurauksena. Rangaistussäännöksellä suojeltiin myös niiden yksityisten sijoittajien etuja, joihin markkinointi kohdistui. Koska suojeltava yksityinen etu saattoi tulla loukatuksi arvopaperimarkkinarikoksella tai -rikkomuksella, B:tä ja hänen myötäpuoliaan oli pidettävä välittömästi loukatun tai vaarannetun oikeushyvän haltijoina ja siis asianomistajina kysymyksessä olevassa rikosasiassa.

B ja hänen myötäpuolensa olivat väittäneet, että heille oli todellisuudessa aiheutunut taloudellista vahinkoa, kun he olivat osakeannissa merkinneet osakkeita vastaajan antaman virheellisen markkinoinnin erehdyttäminä. Näin ollen näille sijoittajille oli väitetyn mukaan syntynyt yksityisoikeudellinen vaade ja B:llä myötäpuolineen oli tälläkin perusteella asianomistajan asema ja puhevalta.

Kun käräjäoikeuden ei niin ollen olisi pitänyt evätä B:ltä ja hänen myötäpuoliltaan oikeutta käyttää asianomistajina puhevaltaa, hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kuusimäki, Järvelä ja Juusela. Esittelijä Outi Nokso-Koivisto.

Perustelut

B myötäpuolineen on virallisen syyttäjän syytteeseen yhtyen vaatinut A:lle rangaistusta arvopaperimarkkinarikoksesta arvopaperimarkkinalain 8 luvun 2 §:n 1 kohdan (26.5.1989/495) nojalla. Asiassa on kysymys siitä, onko heillä oikeus esittää sanottu rangaistusvaatimus.

Arvopaperimarkkinarikosta koskevassa säännöksessä ei ole määritetty asianomistajapiiriä. Myöskään arvopaperimarkkinalain säätämiseen johtaneissa lainvalmistelutöissä ei ole otettu kantaa siihen, kenellä on oikeus vaatia rangaistusta arvopaperimarkkinarikoksesta. Lainvalmistelutöissä on todettu arvopaperimarkkinoiden tehokkaan valvonnan edellyttävän mahdollisuutta sanktioiden käyttöön silloin, kun markkinoiden moitteettoman toiminnan ja puolueettomuuden vastaiset toimenpiteet tai laiminlyönnit ovat omiaan horjuttamaan luottamusta arvopaperimarkkinoihin (HE 157/1988 vp. s.6). Arvopaperimarkkinarikos kohdistuukin luonteenomaisesti laajaan, tarkasti määrittelemättömään joukkoon. Sillä pyritään ensi sijassa suojamaan arvopaperimarkkinamarkkinoiden toimivuutta ja luotettavuutta. Vaikka arvopaperimarkkinalain rangaistussäännöksellä suojataan välillisesti kaikkia arvopaperimarkkinoiden asiakkaita, heillä ei ole tällä perusteella syyteoikeutta. Arvopaperimarkkinarikoksen tunnusmerkistöön ei kuulu se, että teosta olisi aiheutunut jollekulle vahinkoa tai vahingonvaaraa. Rikos täyttyy pelkästään säännöksessä viitattujen määräysten rikkomisella. B:n ja hänen myötäpuoltensa kärsimäkseen väittämä vahinko ei siten ole voinut aiheutua välittömästi arvopaperimarkkinarikoksen tunnusmerkistön mukaisesta teosta.

Edellä lausutun perusteella hovioikeuden ei olisi tullut määrätä B:n ja hänen myötäpuoltensa rangaistusvaatimusta tutkittavaksi eikä palauttaa asiaa tätä varten käräjäoikeuteen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Suhonen, Raulos, Krogerus ja Arponen. Esittelijä Jussi Heiskanen.